HIERRO – SALAISUUKSIEN SAARI

02TO 03 2010 El Hierron kiertoajelu

Saimme auton Opel Astran (hinta 32,90 €) kello 1030 ja sovimme jättävämme sen illalla satamaan avaimet lattiamaton alle laitettuna. Reput pakattuna starttasimme ylisuuren satamakompleksin parkkipaikalta välittömästi kaistan kahdeksan päästä. Ilmeisesti tänne odotetaan turistiryntäystä lähivuosina.



Olin kertonut Nean käyneen elokuvissa katsomassa Hierro – Salaisuuksien saari. Se oli ollut jännityselokuva, jossa lapsi oli kadonnut Fred Olsenin lautalla ja siitä sitten syntyi mystisen jännittävä tapahtumaketju. Se ei ollut matkailunedistämistä, vaan kauhukertomus El Hierrosta. Yritämme karistaa tuon kuvan mielestämme lähtiessämme tälle kierrokselle. Kuvasimme vierasvenesataman vastavaloon. Ajoimme saaren pääkaupungin, Valverden, kautta pohjoiseen Echedoon (1120) ja sieltä Punta Nortelle (Charco Manso 1130), missä meri mylläsi kunnolla.



Mielenkiintoiset onkalot lennättivät vettä korkeina patsaina kuin geishirit konsanaan. Ajoimme Mocanalin ja Guarazocan kautta La Peñaan, missä oli Michelin-rankattu ravintola. Siellä on myös Juan Carloskin käynyt syömässä. Kuningas seisoi kuvassa rennosti käsi taskussa, kuin konsanaan kippari housuja sovittaessaan.



Jussi ja Minna päättivät seuraavalla käynnillä nauttia aterian siellä. Minna osti 16 kuukauden El Hierro -kalenterin. Se pakattiin niin tiiviisti, ettemme saaneet kuvausvinkkejä (niin kuin niitä tarvitsisimme). Upeat näkymät jyrkänteeltä (1211), alas merelle ja saaren korkeimmalle huipulle Malpasolle (1501 metriä) pistivät taas digit laulamaan.



Allamme lenteli pari tuulihaukkaa. Pikkutuulihaukka, tuo siniharmaapäinen pyrstönlevittäjä tuli nyt varmistettua kiikarilla ja kuvankin kautta! Tuulihaukkoja tuntui olevan saarella tavattoman paljon. Kiersimme takasin Mocanliin ja sieltä laskeuduimme isoa tietä tunnelin kautta merenrantaan. Las Puntasissa oli maailman pienin hotelli (1235), joka ei kylläkään ollut auki.



Annan Repelle vinkin perustaa hotellin Härmlään. Onhan kiinteistön tontti vain 147 neliömetriä. Sillä löisi tuon mustanpuhuvan hotellin pienuudessa. Söimme La Fronterassa päivän pääaterian.



Jatkoimme matkaa Pozo de la Saludin radioaktiiviselle lähteelle (1430). Paikka oli jäänyt siivoamatta jo muutaman vuoden, eikä jättänyt hyvää muistoa. Opastaulut olivat virttyneet. Jussille tuli mieleen Tsernobyl.



Komealla paikalla laavakivitasangolle sijaitsi Faro de Orchilla. Siitä länteen katsoessa ei ollut muuta kuin horisontti äärettömyydessä. Ei siis yhtään mitään moneen merimailiin.

Vaelsimme parin kilometrin patikoinnin seuraavalle nähtävyydelle. Matkalla lensi kaksi kahlaajaa, joiden väritys muistutti suuresti harjalinnun värimaalimaa (musta valkoinen ja ruosteen ruskea), kyseessä oli kuitenkin kahlaajat. Määritysoppaan mukaan päädyin myöhemmin mustapyrstökuiriin.



Jätimme jo osan vaatteistamme varvikkoon, kun alkoi keittää. Saavutimme entisaikojen nollameridiaanin kello 1553. Monumento Meridiano 0, kaikkien karttojen nollameridiaani kulki tämän pisteen kautta vuoteen 1884 saakka, tuolloin se siirrettiin Greenwichiin.



Ajoimme pitkän pätkän nousten ylängölle, joka toi mieleen maisemakuvallisesti Irlannin nummet. Täällä El Sabinarissa erikoisuutena ovat valkorunkoiset puut, jotka ovat tuulen tuiverruksessa taipuneet ja yrittävät juurillaan pitää yhteyden karkeaan maahan.

Jatkoimme matkaa kohti saaren eteläkärkeä. La Restingassa olisi ollut toinen venesatama. Siellä näytti jopa yksi vierasmaalainen vene olevan ponttonilaiturissa. Mielenkiintoinen kaupunki, missä papat istuskelivat (niin kuin kaikilla saarilla) kapakan edessä penkillä seuraten maailman menoa.



Selvästikin näillä papoilla oli säilytettävänään jokin salaisuus. Oliko vaimoraukka sidottuna hellan ääreen? vai oliko vaimo salaa vielä hakemassa sitä kadonnutta lasta? Kyllä tämä on Salaisuuksien saari. Johtuivatkohan nämä ajatukset pienestä kuumeesta, joka vaivaa minua?

Ajoimme El Pinarin läpi hakien samalla ruokailupaikkaa. Ei Löytynyt. Päädyimmr Isoraan, missä oli kolme valkoista hevosta, muttei yhtään ravintolaa. Vihdoin löysimme pikkukaupungin, San Andrésin, missä oli ravintolakin. Kävimme kuitenkin ensin ruokakaupassa ostoksilla. Mukaan tarttui myös paikallista juustoa aika kimpale. Ravintolasalissa oli sellainen meininki, kun kylän jalkapalloseura seurasi tv:stä mitäs muuta kun futista. Näytin korviani ja ravintoloitsija ohjasi meidät kabinettiin. Nautimme hyvät kana ja pitkään kypsytetyt liharuoat.

Syötyämme ajoimme Valverden kautta takasin Puerto de la Estacaan. Jätimme sopimuksen mukaan auton avaimet maton alle. Tämä viimeistään vei uskon Salaisuuksien saaresta. Varmaan kaikki sen tietävät, missä vuokra-autojen avaimet El Hierrossa ovat. Vai tietävätköhän ne Restingan papat sitä kuitenkaan?

Gomera, La Palma ja El Hierro ovat kaikki mainioita saaria. Ne kaikki poikkeavat toistaan ja sen takia niille kaikille tulee tehdä tutustumisretki. Suosittelen sydämellisesti! Kaikesta suitsuttamisesta huolimatta en saa Espanjan matkailun edistämiskeskukselta euroakaan.
_