keskiviikko 10. syyskuuta 2014

KERRASSAAN LOISTAVA

09ti 09 2014 Valenciaan
Tämä kieltotaulu mietitytti minua pitkään, kunnes se toisella kuntouttavalla allaskeikalla aukesi. Satamassa ei saa kävellä käsikädessä eikä spinnutella. Teksti alapuolella kertoi, ettei pidä tulla laiturille ja portti pitää sulkea. Tämä ei tosin ollut niin paha, kuin Malesiassa kuvaamani naisenmetsästystaulu. Siinä ei GoogleKääntäjäkään auttanut, ainakaan siinä vaiheessa.
Log Gandia 1115 - Valencia 1700, 30 nM seilaten, 5 N -8 ENE m/s Yhdeltätoista lähdin Gandiasta tällaisin miettein, mitä nyt KELA änkee joka vaiheessa ajatuksissa päällimmäiseksi koko ajan. (PRKL). Edellisiltanen ukkoskuuro käänsi tuulen pohjoiseen ja eilen playalla kävellessäni (7km) katselin hyvää purjehduskeliä. Onneksi tänään näyttää sama loistava säätila jatkuvan. Satama-altaan jälkeen nostin ja avasin purjeet sepposen selälleen, mitä nyt jouduin skuuttaamaan ne kryssiasentoon. Ettalan Esu on aina sanonut, ettei kryssiä mikään voita. Olen samaa mieltä ja varsinkin nyt, kun 30 asteen lämpötila tuntui kerrassaan mukavalta (ei helteiseltä). Tarkkailin koko ajan iltapäivän puuskatuulen nousua, muttei se tullutkaan häiritsemään pohjoistuulta. Tuuli nousi viidestä kahdeksaan metriin ja käänsi samalla suuntansa pohjoisesta itään. Tällä kertaa purjeiden lasku oli helppo suorittaa aallokon sitä suuremmin haittaamatta.
WHF yhteyden jälkeen Marinero tuli kumiveneellä vastaan näyttämään paikkani ja riensi laiturille. Hyvä olikin, sillä sain laiturista (15) tuulen puoleisen paikan (nro 31). Heti kun saimme mooring-köydet kiinni pyysi marinero minua kumiveneeseen asiakirjoineni. Hän tarjosi siis kyydin satamatoimistoon. Viimeksi viiletin ranta-autolla pitkin laitureita. Kysyin montako paikkaa Real Club Nautico de Valencian satamassa on? Vastaus tuhansia, piti varmaankin jotenkin paikkansa. En kuitenkaan usko, että kahden yön maksu 18,84 € on oikein. Perustelu: Kaveri, joka ensimmäiseksi ja toistaiseksi ainoana tarjosi kylmän juotavan, merkitsi ensin päivähinnan 13€ ja laski sitten siihen veron 21%= 5,46€ ja tämän jälkeen merkkasi päiviksi 2 ja sai lopputulokseksi 18,46 €, siis kahdelta päivältä! Olin ilmoittanut olevani 2-3 päivää ja maksavani ensin kaksi päivää. Nyt säästökuurilla pitää miettiä olenko sen kolmannen päivän ja seuraava merinero huomaa hellepojan hairahduksen. No en ihmettele helteen lyömää, otin minäkin tänään taas kamerallani muistikuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti