sunnuntai 7. syyskuuta 2014

KYLPYSUITE

06la 09 2014 MARINA DE DENIA Log: Villajoyosa 1230 Denia 2000, 40 nM, seilein Nykäsin välittömästi satama-altaan jälkeen aion ylös ja avasin rullapurjeen. Otin kiovasti kuvia Isolotte de Benidormista, mutta niitä ette näe (jos en minäkään), kun kamerassa ei ollut muistikorttia. Ne jäivät siis vain minun muistiini. Paikalliset seilaavat aivan rannan tuntumassa ja löytävät sieltä enemmän tuulta. Sitä riitti minullakin mukavasti. Kokkasin sardiinipastan automaatin hoidellessa takalanneseilausta. Ruokalevon vaiheessa pääsi espanjalainen vene lähestymään salakavalasti takaa. Siitähän syntyi kisa, he yrittivät yläpuolelta ohi paremmalla tuulikulmalla. Korjasin vähän suuntaa ja niin etenimme tasavauhtia. Viimein ymmärsin, että he halusivat rantaan ja jarrutin hetken ja tunnustin tappioni seilaten heidän peränsä kautta avomerelle. Mitä lähtivät yläpuolelta ohittamaan isommalla veneellä. Jokainen nimenkärki aiheuttaaa huomattavaa tuulen muutosta. Yleensä niiden takana on iso varjoalue, mutta nyt lähestyessäni tavoitesatamaani, Deniaa, nousi tuuli mukavasta seitsemästä metristä 11m/s ja puuskissa 14 m/s. Ota siinä sitten purjeet alas. Kello oli 1915 kun onnistuin siinä kuitenkin rauhallisen tyydyttävästi. Toista oli leparien kanssa, kun yksi karkasi huomaamatta ja toisen irtoamisen havaitsin. Sain ongittua sen ylös ja tein pitävän solmun. Sen verran voimia meni tuossa viimeisessä kahden tunnin vauhtiseilauksessa, etten jaksanut alkaa selvittää kahden sataman eroa ja menin ensimmäiseen.
Otin yhteyden satamatoimistoon sisä-WHFllä ja sain paikan nro E 51. Marineroja oli Marina de Denian hienolla laiturilla peräti kolme ottamassa vastaan minua. Jo tässä vaiheessa mietin mitähän tämä lysti maksaa. Toimisto oli sulkeutumassa, joten päästin tytöt lauantai-illan viettoon. Sain sähköisesti avautuvaan porttiin tunnusluvun ja WiFee koodin. Dokumentit jäivät toimistoon. Seuraavaksi menin hakemaan suihkua ja yllätyin, kun löysin kylpysuiten. Todellakin siellä oli kylpyhuone aivan omaan käyttöön. Pistin rohkeasti visa korttini valot syttyivät. Entistä jännemmäksi menee tuo huominen uloskirjautuminen.
Viereinen paatti on englantilainen moottorivene, jonka kolme miestä lähti ravintolakierrokselle palatessani suitesta. Kipparin kertoi heidän kyllä pitävän minut hereillä yön tunteina. Näin meinasin käydä, kun he tulivat yhden maissa veneelleen. Ihmettelin miksi isojen miesten piti tulla keulatäkille juttelemaan, kun on loistavat ulko-oleskelutilat minikeittiöineen sitlorassa. Aamulla se selvisi, kun näin sen ison lekottelupatjan keulatäkillä. Onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin häiriötekijöistä huolimatta, tosin pistin ulkokaiuttimeni aika kovalle aamulla herättyäni.
Aamupalan nauttimista jonkin verran häiritsi jonkinlainen vesikierto systeemi, jolla ilmeisesti viilennettiin tuon veneen sisätiloja. Olo oli vähän kuin olisi aamiaisella miesten vessan urinaalikourun vieressä. Kaikkeen tottuu, totesin vaan ja menin jännittyneenä maksamaan oleskeluni Deniassa. Olin valmistautunut maksamaan huippuhinnan ja yllätyin kun se olikin ´vain´ 44,88 €. Lohdukkeeksi sain pullon punkkua, pähkinäpussin ja avaimenperän, kelluvan sellaisen. Maksoin itseni ulos puolilta päivin, mutta menen nyt vielä altaalle lekottelemaan, ennen kun lähden kolmen tunnin siirtymään Candiaan. Marin kaksoissisko oli saanut lensun, joten emme tavanneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti