Heräsin yhdeksältä ja tein välittömästi ensimmäiset korjaukset eiliseen tekstiini. Juttu jäi uniini ja totesin Porton tehneen syvän vaikutuksen minuun. Aamupalan jälkeen menin jännittyneenä katsomaan missä kunnossa yhdeksään kuukautta sitten pesemäni lattia mahtaa olla. (Jos olet uusi lukija etkä ole vielä lukenut sitä, niin hae vanhoista teksteistä, : 30to 07 09; Pyykki- ja siivouspäivä Póvoa de Varzimissa, niin ymmärrät millainen siivoushullu olen). Kaakelointi oli kokonaan uudelleen laatoitettu harmaalla isolla laatalla. Olin pettynyt näkemääni, se punavalkoinen pikkukaakeli oli kerrassaan piristävä. Hauskuus syntyi vasta kun näin kolmen miehen luuttuavan mopeilla vettä kohti edelleen ylhäällä olevaa lattiakaivoa. Varmaankin he ryhmänä selviävät puolessa tunnissa, kun minulta meni puolitoista. Ovat jukran pujut laatoittaneet, mutteivät ole korjanneet kallistuksia. Suihkutilakin olivat oikein siistit uudessa harmaudessaan.
Olen huomenna menossa tutustumaan seuraavaan maailmanperintökohteeseen, Guimarãesiin, joka on 50 kilometrin päässä sisämaassa. Kävin varmistamassa bussiaseman sijainnin. Paluumatkalla totesin, että portugalilaiset yrittävät pikkuhiljaa rantautua sannalle (siis hienojakoiselle soralle) ja suojautuvat tuulelta erilaisin verhoaidoin. Tuli niin kotoisa ja seitsenkymmenlukulainen olo, kun näin Marimekon kankaan tuulessa lepattavan.
Melko hiljaisista on edelleenkin meno Póvoa de Varzimissa. Lissabonista ostamastani kirjasesta, All Portugal, koko Póvoaa ei löydy ollenkaan ja minä olen jo toisen kerran löytänyt tieni tänne tietokirjan hylkäämään paikkaan. Marimekon lisäksi kuvasin kolme pöydällistä miehiä lyömässä korttia kirkon suojassa.
Viideltä kun menin satamatoimistoon nettipiuhan päähän, olin ainoana siellä. Mutta hetkessä kaikki kolme kaapelia olivat käytössä ja seuraavat jonossa, enkä voinut odottaa skype-yhteyttä kotiin lähetettyäni blogitekstini. Soitin ikävissäni Nealle ja Noralle. Ensimmäisen näkemiseen on vielä viisi viikkoa ja kaksi päivää (niin kuin Nea sen ilmaisi) ja toinen on laihtunut 20 kiloa.
Kello on nyt lopetellessani kirjoittamista 2145. Keitän vielä iltateen (lue: rommitotin) ja painun nukkumaan, sillä yritän ehtiä sinne Guimarãesiin 0910 lähtevään autoon. Tuuli viuhuu mastoissa 12 metrin voimalla, naapuripaatin englantilaislady puree varmaankin kyntensä verille, sillä mies on joka tapauksessa lähdössä liikkeelle etelään huomenaamulla. Niin minäkin, mutta minä en lähde Tampereelle vaan poikkeuksellisesti itään.
_
Ei hätää, jo 4 kk päästä pääset moppaamaan Esi-Puandin lattioita ihan niin paljon kuin sielu sietää ;)...
VastaaPoista