sunnuntai 15. marraskuuta 2009

AUTOGLYMI JA MAYA

14la 11 09 Autoglymi ja Maya

lauantai aamuna maalari tuli kuitenkin kun rannikkovartioston venettä ei hiota viikonvaihteessa. Kirosi hiojan alimpaan helvettiin. Olin samaa mieltä. Nyt saatiin tehtyä viimeinen myrkkykerros pölyttömässä ilmassa. Kyselin maalarilta löytyykö Autoglymiä Teneriffalta. Ei ollut kuullut puhettakaan tästä tuotteesta.



Lähdin puolen päivän jälkeen metsästämään sitä keskustasta. Lähtiessäni unohdin kännykkäni veneeseen. Berdon Nea! Jäin bussista ennen varsinaista keskustaa ja oikaisin äärimmäisiin venetarvikeliikkeisiin. Kahdesta oli sama tulos, eikä korvaavaa erikoiskiiltoa löytynyt. Viimeisessä sanottiin, että kannattaisi kysellä marketeista. Samalla muistin, että Raumalla olin ostanut tuotteen Kiiltovaunusta, en venetarvikeliikkeestä. Jatkoin siis etsintää kävelemällä El Korte del Inglesiin, matkaa sinne oli vain 2 kilometriä. Ilokseni löysin täydellisen Autoglym hyllyn ja näin saan vahauksen valmiiksi huomenna. Samalla päätin hakea käsiini nykyisen suosikkilaulajani levyn, nähdäkseni millainen nainen tämä Maya (Maija) Montero oikein on. En löytänyt Inglesistä, enkä Saturnon valtavasta levyvalikoimasta Mayan levyä. Vaellettuani taas kilometrin Carrefourin suureen liikkeeseen löysin levyn. Nyt ymmärsin tuon ääntämyksen radiossa, jota olin luullut jonkinlaiseksi käsitteeksi. Tavallisen näköinen tyttö onkin Amaia Montero. Hänen kappaleensa tulee niin usein radiosta, jota kuuntelen nyt talvehtimisalueella tavattoman paljon, etten ostanut 16,90 euron levyä. Tenerife Rally on käynnissä ja olimme sopineet Heikin kanssa menevämme seuraamaan tapahtumaan. Heikki oli saanut pestyä puolet Kastehelmen kannesta shamppoolla, kun menin satamaan. Rallin varikkoalue ei tarjonnut paljottakaan nähtävää.



Menimme syömään jotakin pientä Calle de Carcilaso de la Vegalle. Mainiot valkosipuuliravut tomaatilla ja mustekalat söimmekin. Kuva tunnelmaiselta ravintolakadulta. Kiertelimme Santa Cruzin iltakatuja hakien hyviä kuvakulmia. Palasin takasin telakalle kymmenen bussilla. Aloin tehdä kuvia ja kuunnella punto.com -mammuttikonserttia Santa Cruzissa, jossa mm. Amaia Montero esiintyi.

_

1 kommentti:

  1. Hyvä kun sanoit tuosta Amaia Monterosta, sehän on ihan ykköskamaa juoksumusiikiks! Esim. Por toda una vida. Marizaa pitkälle lenkille ja Amaiaa kovempiin treeneihin, ja samalla voi treenata sitten joko portugalia tai espanjaa tarpeen mukaan :). Näköjään aina oppii uutta ku on poissa kotoa, tai sekin näyttää riittävän ku yks on poissa kotoa.

    VastaaPoista