tiistai 17. marraskuuta 2009

IMMIGRANT VETEEN

16ma 11 09 Taas oikeaan elementtiin

Maanantaiaamu oli toivoa täynnä. Maalari hoiteli peräsimen ja sitten alkoi pitkä odotus yhdeksästä puoli yhteen. Kalastusalus nostettiin ylös ennen Immigrantin veteen laskua ja sen pohja pestiin. Ison veneen tööjääminen kesti iät ja ajat. Vihdoin puolen päivän jälkeen veneeni otettiin pukkinosturin syleilyyn ja maalari pääsi käsittelemään tassujen kohdat. Yhdeltä Immigrant laskettiin takaisin oikeaan elementtiin kiiltäväkylkisenä.



Varaderos Anaga 1310 4849M Mh 589,7

Ajelin kaikessa rauhassa kohden Marina de Santa Cruzia. Soitin Heikille ja hän lupasi järjestellä paikan veneelleni. Meri oli rauhatonta kahdelta suunnalta keikuttavaa ristiaallokkoa. tulin sisälle samanaikaisesti isonpurjeveneen kanssa ja marinerokset olivat sitä ohjaamassa satamanpitkälle sivulle kylkikiinnitykseen. Heikki huuteli, että kakkoslaiturissa on kaksi paikkaa vapaana. Tuuppasin ensimmäiseen ja kävimme katsomassa se sisemmällä olevan paikan. Totesimme sen rauhallisemmaksi ja siirryin siihen.



Marina de Santa Cruz 1410 4859M / 5M Mh 590,7 1h

Otin välittömästi vesiletkun käyttöön ja suihkuttelin telakan pölyt pois täkiltä. Huomenna pesen koko veneen. Iltapäivällä sai aurinkolämmitettyä vettä. Sade alkoi viiden maissa. Kutsuin Heikin syömään ja valmistin sardiinisimpukka pastan Ala Santa Cruz. Hyvältä maistui vaikka itse sanoinkin. Ihmettelimme kaupunkikävelyllä minne se väkimäärä oli hävinnyt, joka eilen täytti kaikki kadut ja muutti Santa Cruzin siedettäväksi? Vastaus tuli tarjoilijan suusta: sade karkottaa kaikki neljän seinän sisään.

-

2 kommenttia:

  1. täällä on kovasti uutisoitu Gran Canarian ja Teneriffan sateista, tulvista, maanvyörymistä ym... tuossa blogissa ei ollut kuin pikku maininta sateesta, joten taidat olla onnellisen tietämätön asiasta? Ei siis kai pahin keli osunut sinne?

    VastaaPoista
  2. Hola:

    Loistavaa, että Immigrant on tas oikeassa elementissään ja pohja puhtaana. Luvassa liukasta kulkua Atlantin aalloilla runsaan viikon kuluttua, eiks jeh?

    Tapaamisiin
    Ari & Krisse

    VastaaPoista