sunnuntai 20. syyskuuta 2009

TROMBI

15ti 09 09 Barcelonasta Mallorcalle

Päivä meni autopilottia asennellessa ja bunkraamisessa. Kippari kävi maksamassa lisävuorokauden ja Marineros kävi vaihtamassa sähkökaapelin pään. Irtauduimme laiturista 1835. Ilmoitin Marina Portiin Vellen toimistoon Immigrantin lähdöstä. Teimme satama-altaassa uuden autopilotin kalibirointi kierrokset, kymmeneen kertaan. Ei tulosta. Tyydyimme kalibroimattomaan kompassiin ja lähdimme ulos aallonmurtajasta 1945.

Marina Port Vell, Barcelona 1945

Nostimme isopurjeen täytenä ja aukaisemme rullukan. Ristiaallokko vaikeutti kulkuamme heti alusta. Parin tunnin kuluttua reivasimme ison itätuulen yllyttyä.

16ke 09 09



Puolenyön aikaan tuuli kääntyi pohjoiseen ja jouduimme laskemaan purjeet. Alkoi turhauttavan pitkä moottoriajo. Yön selän ajoimme kahden tunnin vahtivuoroilla. Sinä aikana kohtasimme muutamia laivoja, jotka kaikki sattuivat reitillemme ja väistöjä vaadittiin. Aurinko nousi 0730 ja positiivisena näkymänä oli Mallorca 47 mailin päässä, joka kohoaa 1064 metrin korkeuteen. Siitä saimme viimeinkin kohdistuspisteen ajolle. Päivä meni kolmen tunnin ajovuoroilla, toisen lepäillessä. Olimme kovasti pohtineet autopilotin toimintaongelmia kunnes Kalle kysyi, mahtoiko se autopilotin kompassi tulla oikein päin asennettua? Jussi totesi: ”Sinähän sen asensit”. Tuossa vaiheessa kippari oli lähtenyt maksamaan satamamaksua ja kompassi itse asiassa jäänyt kokonaan kiinnittämättä. Kalle kiinnitti kompassianturin asianmukaisesti paikalleen kovassa kelissä (Jussilla ei sisätiloihin asiaa). Iltapäivällä taivaalla näkyi nouseva vesipatsas, trombi.



Pilvet olivat kerääntyneet taivaalle ja kohta alkoikin sadekuuro. Se oli sitäkin riittoisampi. Ja kuinka sattuikaan, se sattui Jussin ajovuorolle. Ajoimme Mallorcan ja sa Dragoneran välistä ja loppumatkan menoa vauhditimme vielä genoalla. Kippari oli tarkistanut polttoaineen riittävyyden muutamaa tuntia enne nsatamaan tuloa mutta gasti Jussi kyseli tilannetta vielä hetkeä ennen satamaa. Kippari totesi 1/8 tankia olevan jäljellä (10 litraa). Aivan sataman portilla moottorin kierrokset tippuivat ja totesimme polttoaineen loppuvan. Nopea moottorin sammutus ja 25 litran varapolttoaineen lisääminen tankkiin. Se vei ajassa meiltä saman kuin F1 –varikolla auton tankkaus (sekunnit minuuteiksi muutettuina). Muutama painallus ilmastus ”-nännykästä” auttoi asiaa. Barcelonan satamatyttö oli varannut meille pyynnöstämme paikan Real Club Nautico Palman satamasta. Nyt kun saavuimme sataman suulle, emme saaneet kunnollista ohjetta ajaa odotuslaiturille. Pyörimme neuvottomina satama-altaassa. Jussi jätti kipparin laiturille, oletuksena, että satamakonttorista osattaisiin sanoa ohjeita, mutta vasta satamakonttorin jo sulkeuduttua löysimme odotuslaiturin ja tumman marinerostytön, joka kertoi meille laituripaikan R11 70. Pakitimme paikalle ja kiinnitimme veneen mooring(uppoköysi) –kiinnityksellä.

Palma de Mallorca, Real Club Nautico Palma 1955 log 3395 134M, Mh 446,7

Jussi ei tässä vaiheessa vielä uskonut, että pitää käyttää sikahanskoja. Hetken kuluttua hän pyysi saada desinfiointiainetta rikkonaisiin käsiinsä. Kävimme välittömästi bongaamassa Jussin ensimmäiset Wallyt, mutta satamatyttö polkupyörineen ohjasi meidät pois lumousten luota ja ystävällisesti opasti sataman palveluihin ja vei meidät sataman portille marinan autolla. Pääsimme siis vielä tutustumaan Palma de Mallorcan antiin. Pitkän etsimisen jälkeen löysimme ruokapaikan. Tarjoilija osasi jopa muutaman sanan suomea. Laskua maksaessamme, että tässä paikassa oli joka kankaiset servietit ja hinta sen mukainen. Ensimmäistä kertaa Sangria maistatettiin pöydässä ennen nauttimista. Palasimme väsyneenä veneelle, Jussi kävi vessassa ja kippari pisti rommiveden kiehumaan. Menimme molemmat nukkumaan nauttimatta saapumisrommia.

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti