Vihdoinkin kolmannella yrittämällä pääsimme Mogánin bussiin (no 84), joka lähtee linja-autoasemalta arkisin aamupäivällä tasatunnein kahteentoista saakka. Sitten on siesta ja iltapäivän ensimmäinen dosa ajaa 1630. Tunnin välein, 1930 viimeinen. Matka Mogánin vuoristokylään kestää vartin ja maksaa henkilöltä 1,20€. Bussit ovat uusia, siistejä ja hyväkuntoisia. Maisemat eivät olleet ihmeellisiä kahdeksan kilometrin matkalla. Rannetietokoneen mukaan nousimme 280 metriä merenpinnan yläpuolelle. Bussi pysähtyi töksähtäen keskelle pienen kylän risteystä ja kuski ilmoitti: Mogán! Mekin ymmärsimme nousta bussista. Melko nopeasti kylän kolme katua oli kuljettu.
Mogán on todella siisti keskustaajama, jonka rakennuskanta oli tykkänään uusiutunut. Odotimme vanhanaikaista vuoristolaiskylää, jota edusti oikeastaan ainoana pieni kirkko, jonka rakentaminen oli aloitettu 1800-luvulla. Sekin tuntui uusitulta ja oli varsin runsaasti kukitettu näin joulun kunniaksi. Niin pieni Mogán on, että kävelimme naapurikylän puolelle etsiessämme opaskirjan suosittelemaa ravintolaa, Bar Restaurante – Grill Acaymo. Ravintola sijaitsee kaiketikin ei kenenkään maalla, Mogánin ja El Tostadorin välissä. Tänne ei vahingossa osu, vaan pitää tietää mitä hakee ja mistä. Se sijaitsee kapean maantien varrella (os. El Tostador, 14), kävely sinne oli melko vaarallista. Rakennus on ulkoapäin suomalaisen syrjäkylän keskikaljabaarin näköinen.
Vielä sisällekin mennessä valtaa epäilys, sisustus on räikeä ja ensi alkuun sekavan oloinen. Ellei tätä olisi suositeltu, olisimme kääntyneet ulko-ovelta pois. Opaskirjakin oli kuuden vuoden takaa, mutta ravintola on toiminut jo 20 vuotta. Jatkuvuuden pitää taata jotain. Ja niin se takasikin.
Ystävällinen henkilökunta oli suorastaan vitsikästä. Tilasimme alkuruoaksi yhden annoksen papas arrugadas (Kanarian perunat). Niissä oli voimakkaasti valkosipulinen mojokastike. Olivat erinomaisia. Näitä ennen pöytään kannettiin jo leivät ja valkosipulimajoneesi. Pääruoat tuodessaan miestarjoilija matki kanaa ja grillattu kana-annos ojennettiin Nealle. Kallelle osoitettu härkäimitaatio ei ollut aivan niin selvä, mutta pihvi makeanhappamella kastikkeella Mexicana oli aivan täydellinen, niin kuin Nean kanakin. Selvisimme ruokailusta tunnissa, (liiankin nopeasti) sillä ravintolassa ei ollut paljonkaan asiakkaita. Kannattaa ottaa mukaan käyntikorttinsa, kun menee Acaymoon. Niitä olivat seinät piukassa. Rekvisiittaa oli runsaasti, mutta sen hyväksyi kokonaisuuden merkeissä. Aukioloajoista oli ristiriitaista tietoa, meidän onneksemme se oli nyt avoinna ja ovessa oli lappu, jossa luki: Olemme auki kaikkina päivinä.
Tulen loimutus grillissä avokeittiössä antoi oman leimansa paikalle. Ateriamme maksoi oluineen 36 euroa. Ruokailun jälkeen meille jäi puolitoista tuntia lisäaikaa tutustua Mogániin. Suurin nähtävyys oli suojatie, joka kanarialaiseen tapaan ei johtanut mihinkään, tai oikeastaan johti tiekaiteeseen.
Samaa kekseliäisyyttä oli sijoittaa parkkipaikat risteyksiin. Tämä liikenneturvallisuuden kummallisuus on muutenkin ihmetyttänyt meitä muuallakin. Täällä oli huomioitu liikuntarajoitteiset ja rakennettu jyrkkiinkin mäkiin rampit, pyörätuolien extreme –kisoille oiva paikka. Jos päättyi suojatie suoja-aitaan, niin ramppien päässä olivat hyppyrit tai portaat. Mogán on siisti kylä, jonne täytyy poiketa jo pelkästään Grilliravintola Acaymon vuoksi. Suosittelemme täysin vatsoin.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti