Viideltä aamulla keula kolahti laituriin. Tuuli oli noussut myrskylukemiin ja painoi venettä laiturille. Kippari ryntäsi kannelle ja teki ensimmäisen tarkistuskierroksen housuitta. Hän sitoi yhden leparin laituriin törmäyssuojaksi. Seuraavaksi kiristimme peräköyden vinssaamalla sitä sisään. Samalla saimme toisenkin puolen mooring-köyden tiukalle. Valtaisasta viuhunasta huolimatta saimme nukahdettua uudelleen. Kun heräsimme yhdeksältä oli tuuli laantunut ja puhalsi nyt pohjoisesta. Nea teki kolmen vartin lenkin, Kalle jäi lepäämään ja sai jopa nukuttua. Kävelimme Canterasin biitsille muuttamaan Nean väriä.
Iltapäivällä ajoimme bussilla Mayor-ostoskadulle etsimään Nealle läpsyjä (ääninimi) – siis rantatossuja, joita hän on hakenut koko viime kesän Espanjasta ja Raumalta ja vielä syksyllä Madeiraltakin. Ei löytynyt.
Kalle halusi viedä Nean Hotel Madridin baariin kokemaan paikan atmosfääriä, olihan Francokin siihen aikanaan ihastunut. Pöydät olivat täynnä, pyörähdimme sisätiloissa ja Nea totesi, että joo hieno. Hänen mielestään hispanot pitivät kammottavaa meteliä, jota haitarinsoittaja vielä lisäsi. Ymmärtämätöntä suhtautumista historian havinaan!
Palasimme veneelle yhdeksältä ja Kalle valmisti simpukkatonnikalapastan. Nautimme sitä niin suurella hartaudella, että Kalle kumosi pullollisen Mateusta. Sehän käynnisti varsinaisen keskustelutuokion, jota kesti aina kahteen.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti