sunnuntai 6. joulukuuta 2009

RÖLLIVATSAN PALUU SAN SEBASTIANIIN

29su 11 09 Puerto de Moganista San Sebastianiin



Olen joulun ja uudenvuoden Nean kanssa Puerto de Moganissa, joten kirjoitan tästä hienosta paikasta silloin. Esimakuna kuitenkin kuva Moganin kukkivasta ilmeestä.



Aamulla heräsimme vailla kiireen häivää. Ari oli vähän pöllähtänyt nukuttuaan niin pitkää. Aamiainen ulkopöydässä miellyttävässä satamassa. Kävimme taas uimassa läheisellä biitsillä ja pesemässä suolavedet pois suihkussa pulikoinnin jälkeen. Söimme alkupaloja (Kalle söi pan con ajo ja mustekalarenkaat) ja pääruoan ( spagetti con ajo). Tämä tankkaus oli kostautua, sillä ryynit tulivat kipparin suuhun jo ennen merelle lähtöä. Tuossa vaiheessa olisi pitänyt oksentaa vaan treilusti ja olo olisi helpottunut. Nyt koko matkan tämä ylisyönti vaivasi. Ajoitimme lähtömme alkuiltaan, jolloin olemme Gomeran San Sebastainissa aamun valjettua, tavoite olisi olla siellä yhdeksän maissa. Kävimme auttamassa KasteHelmen tiukasta paikasta aivan sisimpänä veneenä. Hyvin se kääntyi keulapotkurilla.

Puerto de Mogan 1750 log 4979 Mh 602,0

Nostimme ison täytenä aallonmurtajan jälkeen ankkurointilahdella, Krisse ruorissa, Ari pianossa ja kippari mastolla. Avasimme rullukan kokonaan. Luvassa on viiden metrin tuulta, elleivät tuuliputket sekoita sitä. Pääsimme liikkeelle avotuuleen, taivaalla vaanivat tummat sadepilvet.



Seilasimme taas melko samaa nopeutta KasteHelmen kanssa. Pienensimme keulapurjetta tuulen navakoiduttua ja teimme ykkösreivin ennen yöpurjehdusta. Kolmen tunnin päästä lähdöstä alkoi Gran Canarian ja Teneriffan välinen tuuliputki voimistaa tuulta entisestään. Sitä oli jatkuvasti yli kymmenen metrin (max 14 m/s) ja vettä alkoi lentää täkille ja sitlooraan vaikka seilasimmekin edelleen avotuulta. Teneriffan lentokentän valot näkyivät keltaisina kauas. Melkein täydenkuun valossa näki lukea kellonsakin ja kun kuu meni hetkeksi pilveen tarkastin ajan lentokoneen laskeutumisvaloissa. Ohitimme purjeveneen jättäen sen hetkessä jälkeemme. Saavuttuamme Teneriffan kärkeen aloimme jarrutella vauhtiamme, ettemme olisi liian aikaisin aamulla pyrkimässä täyteen vierasvenesatamaan. Jarruttelu sujui hyvin, sillä tuli pariksi tunniksi täysin tyynträ ja ajoimme moottorilla 1500 kierroksella, nopeuden ollessa 4 solmua. Päivän valjettua kuvasimme toistemme alukset Teide takana.


FOTO: KasteHelmi

Väsymystila oli jonkinmoinen, vaikka olimme saaneet nukuttuakin kohtalaisesti. Tosin ei tuo väsy Kallen ilmeestä näy, vai näkyykö?



Ajoimme suoraan satama-altaan läpi, vaikka myöhemmin ymmärsimme merkityn väylän kertovan missä on turvallista kulkea joutumatta Fred.Olsenin kääntöalueelle. Kiinnityimme kolmanneksi veneeksi KasteHelmen kylkeen ja kun se sai paikan laiturista, niin meidät siirrätettiin ruotsalaisveneen kyljelle. Kalle tuli edellisen kerran purjeveneellä San Sebastianin satamaan 22 vuotta sitten purjehduksella Gran Canaria – Tenerife – Gomera ja samaa reittiä takasin.

San Sebastian, Gomera 0810 log 5053 74M Mh 606,3 4,3h

Kippari kävi ilmoittautumassa ja varasi paikan yhdeksi yöksi. Yritimme nukkua puolitoista tuntia herätäksemme ajoissa Immigrantin Ulosmaailmaha-seilauksen ensimmäisen 5000 mailin juhlaan.


Kuvasta näkyy, että Nea on turhaan huolissaan kipparin laihtumisesta, kyllä se Röllivatsa hetkessä oli palannut yksinpurjehdusten jälkeen.

San Sebastianin satamassa valmistautuivat soutajat hurjaan 75 vuorokauden voimanponnistukseen yli Atlannin. Meidän suosikkimme on vene numero 28, jonka soutajan kanssa keskustelimme. Ari viritti uuden vihanneshöyrystin antennin kuntoon, tosin emme saaneet sillä yhteyttä nettiin. Ranskalaisnainen tuskaili suomenkielisen ohjelman kanssa toimiston kulmalla Kallen kysyttyä: miten tämä oli saanut langattoman yhteyden? Siinä sitä keskusteltiin sujuvasti ranska-englanti-raumankieli akselilla. Illalla olimme syömässä lähiravintolassa ainoina asiakkaina. Kanarianperunat (suolapedillä uunissa valmistetut) olivat todella maukkaita. Unta 2300.

Hyvä lukija: Nii rankka tämä blogittamine o, ett mnää istu Sailors Baris kymment vaja yks yäl, jott teill olis luettava huame aamull.
LPkh

2 kommenttia:

  1. Onko siellä yöaikaan NOIN kylmä? Sullahan on ihan normaali Suomen suven loma-asu päällä! Ei yöpurjehduksia kiitos.

    Nea

    P.S. lähipäivinä voit sitten ruveta himmailemaan tuota "con ajo". Kiitos. Ja hyvää itsenäisyyspäivää sinne!

    VastaaPoista
  2. Öisin lentää vettä ja silloin on mukavampaa olla kunnon (kotoisat) jokapojat päällä.

    Ajon käyttö taukoaa 13.12.2009 klo 2000.

    VastaaPoista