HEITTOGASTIT ISON LASKUSSA

11ti 05 2010 Välitankkauksella A Coruñaan

Herätys aikaisin (0700) nyt jo seilauspäivinä totuttuun tapaan. Pikapuuron jälkeen toimitin avaimen ja kyselykaavakkeen oven pyöreästä reiästä sisään, irrotin maasähkön ja käynnistin moottorin. Lähdin liikkeelle harmaassa kelissä.

Camariñas 0814 lpog 7325 Mh 846,0

Harmaus esti suurimmaksi osaksi Muxían kuvaamisen. Plotteri halusi heti alkuunsa kulkea reitin toisin päin ja sen selvittäminen tuotti vähän ongelmia, varsinkin kun reitillä oli kalastajia paljon ja heidän kavereitaan katsomassa tuleeko kalaa? Riittäisikö yksi minullekin?



Jouduin tekemään reitin uudelleen, mutta olihan käytettävissä vanhat reittipisteet, joten se sujui jotakuinkin hyvin, mitä nyt sen joutui näppäilemään pyörivän ruorin pinnojen välistä. Päästyäni Camariñasin lahdesta tuuli näytti olevan ennusteiden mukainen ja puhalsi 13 metrin voimalla NNE. Säästökierroksilla (1850) Volvo kehitti vasta-aaltoon vain 3,6 solmun vauhdin, mutta mitäs siitä, onhan minulla aikaa vielä kolme ja puoli kuukautta. Cabo Villano esiintyi eri valokulmilta täysin erilaisena ja siinä meni mukavasti melkein tunti sitä kuvatessa.



Nostin Volvon kierroksia nimenkärjen kierron jälkeen, sillä nopeus laski jo 2,9 solmuun. Olin aamun soimannut itseäni kun en ollut tankannut varakanisteria tankkiin, niin voisin kaikessa rauhassa käyttää isompia kierroksia. Jatkuva sade siinä pitsikaupungissa oli kai tylsistänyt minut enkä ollut näin varautua kaikkeen. Onnekseni voin seisahtua Isla Sisargas Granden suojaan tankkaamaan ja syömään lämpimän aterian. Purjeveneitä on tullut vastaan yksi päivässä. Nyt niitä näkyi jo kaksi ennen levähdystä. Kaukaa katsottuna kävi kateeksi, kun he menivät myötäiseen täysin purjein. Ei se kuitenkaan heilläkään helppoa ollut, sillä tuulen hiljennyttyä kymmeneen metriin oli aallokko kuitenkin voimissaan ja ajoi veneen ohi. Tästä syystä purjeet flätkyttivät. Olisin tietenkin vaihtanut suuntia heidän kanssaan heti, hetkeäkään epäilemättä.



Ennusteen mukaisesti tuuli oli siis laskenut siedettäviin lukemiin ja kun ajoin Sisargas saarten suojaan (1355) tuuli siellä vain 5 m/s. Kolmen saaren muodostama lahti oli tällä pohjoistuulella aivan verraton ankkuripaikka. Jäi kuitenkin ajelehtimaan laskematta ankkuria. Tankkasin toisen 25 litran kanisterin tankkiin, tähän meni seisautuksineen kaksikymmentä minuuttia. Siirryin uudelleen sisemmäksi lahdenpohjukkaan ja seisautin moottorin ruokatauon ajaksi. Tein kolme päivää sitten Spaghetti Corned Beef with garlic, eilen se oli vain pastaa nötkötillä ja tänään (perk…) sikanautaa. Se pyöri suussani kuin haulit (joku voisi tietenkin kuvailla kuin kaviaari). Mutta sikanautaa mitä sikanautaa. Valkosipulikin oli tykkänään haihtunut. No tämä oli reissun melkein ensimmäinen melkein lämminruoka melkein ankkurissa. Itse saariryhmä oli erittäin kaunis, lähetänkin samalla terveiset isosiskolleni, eikö tuo Isla Sisargas Grande helpolla käänny siihen suuntaan.



Kuitenkin tämä viidenkymmenen minuutin tauko ja se lämminruoka (jonka nimeä en tohdi enää miettiä) antoivat huomattavasti lisää puhtia ja kun tuulikin oli vain kahdeksan metriä tullessani saarten suojasta kulki venekin 2400 kierroksella 5,7 kn. 1150, siis tunnin päästä saarilta lähdöstä, ymmärsin purjehdusmahdollisuuden, sillä kurssini kääntyi koko ajan kohti itää ja tuuli pysyi pohjoisessa. Nosti ison täytenä ylös. Tuulen pitäisi laskea vielä tästä seitsemästä jopa viiteen metriin. Uusimpiin maailmanperintökohteisiin kuuluva Torre de Hercules näkyi viidentoista mailin päähän vaaleanpunaisena. Sen väri vaihteli suuresti valon varjon mukaan. Sitä tarkkaillessani huomasin päälleni nousevan mustan ukkospilven. Pidin sitä silmällä ja puin saarten suojassa riisumani jokapojat päälleni varmuuden vuoksi. Se ehkä pelasti minut kastumiselta (ei sada jos on varautunut siihen), sillä takanani satoi paljon. Kuvasin herpaantumatta Hercules majakkaa sitä lähestyessäni. Korkea vesitorni vähän pääsee häiritsemään mereltä katsoen majakkaa. Mutta yllättävän hyvin ympäristössä on huomioitu vanha majakkarakennus. Kuvan olen ottanut kaukaa mailin päästä mereltä, josta tietenkin majakkaa tuleekin tarkastella.



Uskoin, että Hercules oli päivän kohokohta, mutta päästyäni jo loppusuoralle tuli tummansininen isokokoinen vene suoraan kohti keula ylhäällä ja valkoinen kuoha sen kyljillä loistaen. Juuri ennen kohtaamista alus käänsi sivuun ja teki täyden 180 asteen käännöksen ja pudotti nopeuden maksimista minimiin. Totta kai tämä kaarto veneeni edessä aiheutti melkoiset aallot Immigrantille ja purjeet hakkasivat. Näin, että kyseessä oli espanjalainen viranomaisvene (Customs-Adunas-Douane). Hain kannettavan VHFn alhaalta ja odotin heidän yhteydenottoaan. Ajoimme vierekkäin pitkän aallonmurtajan kärjen ohi, matkaa satamaan oli runsaan mailin verran. Rullasin keulapurjeen sisään. Näin heidän laskevan kumiveneensä veteen ja kolmen miehen nousevan siihen. Hetken kuluttua kumivene ajoi viereeni ja ymmärsin poliisimiehen kysyvän voivatko he nousta alukseen. Nyökkäsin ja tein liioitellun suuren kaaren kädelläni (huvittavan tilanteen vuoksi) toivottaakseni heidät veneeseen. Tummansininen uhmaavan näköinen alus seurasi takana (kuin Immigrant siltä pääsisi pakoon).



Kaksi miestä nousi kolmannella yrittämällä veneeseeni ja kertoivat tekevänsä tulotarkastuksen. Totesin, että siitä vaan ja seilasin kaikessa rauhassa eteenpäin koko ajan tarkkaillen, etten satama-altaassa törmää mihinkään. Normaalit kysymykset, joihin olin satamissa vastannut jo sata kertaa. Kirjurina oli aivan onneton tullimies. Vaikutti, että heistä se poliisi olisi paremmin osannut kirjoittaa. Kysymys, mikä oli edellinen satama ja minähän vastasin Camariñas. Tullimies sanoi poliisille, ettei se ole tullisatama. Ymmärsin hyvin tämän keskustelun, mutta en antanut sen häiritä ohjaamistani. Olin ilmoittanut heti alkuunsa heille olevani solo -purjehtija. Kun tullimies kysyi passin numeroa, kerroin hakevani passin sisältä ja komensin poliisin ruoriin. Ojensin nyt jo melkein irtosivuisen passini ja numeron kirjoitettuaan tullimies totesi, että siinä kaikki kysymykset, antoi minulle paperin, sulki kansionsa ja kiitti. Sanoin stop tykkänään, nyt lasketaan isopurje, näytin poliisille, että ohjaa vastatuuleen ja annoin tullimiehelle ison fallin, avasin lukon ja näytin ja sanoin hänelle, että laske kun olen mastolla. Äijät olivat aivan ymmällään ja kumivenettä ajava viranomainen nauroi katketakseen. Kiitin heitä ja päästin jälkiään siivoamatta pois veneestä. Olin jo seilannut ohi vierasvenesataman portin. Olisin toki voinut helpottaa heti alkuun toimitusta antamalla dokumenttisalkusta prujun ja kertovani, että olin tullut Portugalista Espanjan Vigoon. Mutta tulla nyt purjeveneeseen aivan sataman portilla, kun olisivat voineet käydä laiturissa tekemässä samat kysymykset. Tenerifallahan viranomaiset eivät saneet kumivenettään alas tarpeeksi nopeasti ja he tulivat veneelle vasta kun olin jo täyttänyt maihintulokaavakkeen satamakonttorissa. Harmi, etten huomannut pyytää rantautumisapua näiltä mukavilta isonlaskijoilta, varsinkin kun heidän uhmaavan näköinen aluksensa on samassa satama-altaassa. Siinä vasta kumivenemiehellä olisi ollut lystiä.

A Coruña, Real Club Nautico de La Coruña, 1915 log 7374, 49M Mh 853,8 7,8 / 10,0

Kanadalaismies riensi avukseni kun kiinnityin sormiponttoniin tutussa laiturissa. Satamatoimisto oli muuttanut käyntivälillä uuteen komeaan rakennukseen. Lunastin avaimen maksamalla 20 euron pantin. Sain komean kolmen viinipullon tuliaislahjan kerrottuani olleeni täällä aiemminkin. Tutustuin suihkutiloihin, jotka olivat isot ja värikkäät. Epäilen tosin, etteivät ne levyt ole pitkään hyvässä kunnossa (säästetty väärässä paikassa). Sain skype-yhteyden Neaan ja sen jälkeen juttelin vielä Arin kanssa, joka oli valmistautumassa Helatorstaipurjehdukselle. Näin tuli taas maailman asia setvittyä: meneillään on jääkiekon MM ja parin päivän päästä on helatorstai. Tein jonkin aikaa kylmässä kajuutassa kuvia ja aloitin blogitekstin kirjoittamisen ulkona sataessa. Havahduin (ehkä heräsin koneella) ääniin laiturilla ja näin ranskalaisveneen tulleen seuraavaan sormeen. Hetken kuluttua ymmärsin heidän pyrkivän ulos lukitulta alueelta satamatoimiston jo sulkeuduttua. Menin avaimineni portille ja arvelin voivani auttaa heitä. Ajattelin ,että naiset haluavat mennä suihkuun, minulla olisi avain siihen riemuun. Venekunta oli tulossa Azoreilta ja he olivat aivan nälissään, joten ensimmäiseksi he menevät syömään. Olin luottavainen ja lainasin heille avaintani, jonka he palauttivat sitlooraan kahdentoista maissa. Olin niin väsynyt, ettei kirjoittamisesta tullut mitään. Vaivuin pasianssin kautta nukkumaan hyvin ansaittua unta.

_