maanantai 10. toukokuuta 2010

VIHDOINKIN HUKASSA

10ma 05 2010 Camariñas

Uurastetun siivouspäivän jälkeen uni maistui ja kun tuulikin oli puoliintunut ei mikään häirinnyt nukkumistani. Taas yhdeksältä nousin ylös, juuri kun sinisellä pohjalla valkoristidiagonaalilippuinen vene oli irtautumassa ulkopuolelta kylkikiinnityksestä. Ehdin keskustella heidän kanssaan. Skotit olivat menossa Muxíaan. Siellä ei ole laituria, he ankkuroituvat. Olin vartin myöhässä, enkä ennättänyt heidän mukaansa. No menen bussilla, ajattelin. Lähettelin blogitekstin ja keskustelin fransmannin kanssa. Sain varteenotettavia varoituksia joistakin Biskajanlahden pohjukan satamista.

Club Nautico -ravintolan isäntä yrittää auttaa minua auliisti kaikissa kimuranteissa kysymyksissäni, kuin esim. mistä saa Arehucas-rommia, sitä kun näyttää olevan baarin hyllyllä. Hän kävi jopa vinttivarastollaan katsomassa, mutta hänenkin viimeinen pullonsa on meneillään. En kuitenkaan ahnehtinut, sillä on meneillään vesipäivä, maanantai. Lähdin muistilappujen kanssa etsimään tuon rommin lisäksi onnettoman pientä loisteputkea ja sitä penteleen senkattua pallokantaista ristipääruuvia. Tämä Camariñas on todellakin jumalan hylkäämä pieni paikkakunta.



Satama on täysin ala-arvoinen ja kaiken lisäksi he pyytävät palautepaperissa mielipidettä sataman nykytilasta ja sen parantamisesta. Miten sen nyt sitten kauniisti sanoo, kun ei ole viikkoa aikaa jäädä kehittämään tätä. Sataman ulkopuolellakin olisi paljon parannettavaa. Se mitä EU-rahoilla on tehty, ampuu aivan yli. Satamasta lähtevä silta ja reunusmuuri sopivat tähän ränsistyneeseen ja vaatimattomaan kaupunkiin yhtä hyvin kuin hajuvesi ja lihapulla keskenään. Kyllä projektisuunnitelmia pitäisi peilata enemmän vallitseviin olosuhteisiin. -No nythän alan jo EU-tarkastajaksi tai -kouluttajaksi. (Minkäs luonteelleen voi.)



Yhdessä mielessä tämä Camariñas on verraton paikkakunta. Tähän saakka Nea on skype-keskustelujen yhteydessä sanonut: Joo mä näen. Tai antanut kauko-ohjeita (Kiitos niistä!) mitä mistäkin pitää hakea ja löytää. En ole päässyt eristäytymään seilauksellani, vetäytymään omaan minääni tuntemattomassa paikassa. Camariñas-paikkakunnasta ei edes Wikipedia tiedä kertoa mitään.

Ostin ensitöikseni kännykkääni puheaikaa, joten nyt vastailen siihen Espanjan numerooni, joka oli edellisessä blogisivussani. Linja-autoretki Muxíaan osoittautui mahdottomaksi, sillä ensin pitäisi ajaa La Coruñaan ja sieltä sitten takaisin tuohon parin mailin päähän lahden toiselle puolelle. Muxía jää tällä kertaa tutkimatta. Edelleen vaellettuani kapeita katuja, joista puolet päättyi umpikujaan, löysin neljä pitsinnypläykseen erikoistunutta liikettä. Yksi niistä oli Camariñaksen pitsinnyplääjien yhdistyksen (Asociación Palillada de Camariñas) ylläpitämä. Ostin sieltä nyplätyn kirjanmerkin samalla kun seurasin nypläystä. Yritin kertoa rouville meidän Pitsiviikosta huonolla menestyksellä. Heille jäi kuitenkin käsitys, että osaan heitellä nypylöitä puolelta toiselle.



Seuraavasta liikkeestä ostin Palillon. Näillä on hieman erilaiset kevyemmät nypläystyynyt kuin raumalaisilla. Tuollainen menisi veneessäkin. En kuitenkaan ostanut, en edes kysynyt sen hintaa.



Toivon hartaasti, ettei EU suolla rahaa tänne vaan tämä saisi nukkua satavuotista prinsessaruususunta ränsistyneessä tilassaan. Siestan aikaan täällä kävely oli kuin siinä unessa. Kaikki oli pysähtynyt, koko keskusta uinui.



Tietenkään etanalla, joka kuljettaa kotiloaan ei voi olla minnekään kiire, eikä varmaankaan kehitysajatuksia. Näin myös ihmisten pitää edetä hitaasti, kehityksen rattaan ei pitäisi yltää kaikkialle.



Sitä rommia en löytänyt, muut hakemani kyllä – siestan jälkeen. Ihmiset täällä Camariñasissa ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Heillä on hyvä piirretyn ymmärtämiskyky.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti