perjantai 28. toukokuuta 2010

LASTERSIN LANGOSTINOT

25ti 05 2010 Lastersiin valmistamaan langostinoja

Heräilimme yhdeksän maissa ja suihkujen jälkeen lähdimme etsimään kirjakauppaa, jossa myydään vain meriaiheista kirjallisuutta. Aikeenani oli ostaa pari merikorttia tästä eteenpäin. Nyt kaupan hyllystä löytyi Reedsin Nautical Almanac 2010. Sen lisäksi ostin Imrayn South Biscaya satamakirjan. Bunkrauspäivä venahti pitkäksi kun päätimme lounastaa Gijónissa ennen lähtöä Ribadesellaan. Syötyämme asturialaiset makkarakeitot sai Jorma leivitetyt pihvinsä asiallisessa ajassa, mutta kipparin ruoka-annos kesti turhan kauan. Kävimme veneellä palauttamassa avaimen ja olimme valmiit siirtymään seuraavaan satamaan.

Gijón 1535 log 7535 Mh 884,7

Ajoimme ulos Giónin lahdesta. Kippari tutustui uuteen kirjavarustukseen ja alkoi vahvasti epäillä mahdollisuutta ajaa matalavetiseen Ribadesellaan tällä aikataululla. Meidän olisi pitänyt lähteä jo aamukuudelta tai sitten rantautua vasta puolenyön maissa.



Nyt uudesta satamakirjasta löytyi Lasters niminen suojaisa satama. Nostimme ison 1650 ja avasimme rullukan ja seilasimme kevyessä itätuulessa neljän solmun vauhdilla. Jouduimme ottamaan rullukan sisään ilta kahdeksalta tuulen tyynnyttyä ja laskimme ison ennen Lastersin satamaan ajoa. Löysimme lyhyen pätkän kylkikiinnityslaituria. Paikallismiehet avustivat kiinnittymistä. He osoittivat meille aallonmurtajan vierellä olevasta ponttonista paremman paikan ja soittivat vielä satamakapteenille tarkistaakseen vesisyvyyden siinä.



Lasters 2135 log 7559 24M Mh 888,8 4,1 / 6,0

Saatuamme veneen kiinni alkoi Jorma valmistaa langostinoja spagetilla.



Savuhälytin luonnollisesti alkoi ulvoa, joten se oli poistettava hetkeksi pois pelistä. Sain syödä elämäni parhaat langostinot.



Kävin kuvaamassa jalustalta tämän idyllisen pikkukaupungin iltaa.



Miehet kalastivat niin pitkään, kuin me suinkin jaksoimme valvoa. Heitä ei häirinnyt sadekaan, jota ripsi alas silloin tällöin.


_

1 kommentti:

  1. 3 kuukautta ja II pystökaffe torilla, lähtö Rauman torilta 26.8.2010 klo 10.00 Kalle Saarisen johdolla; keskustakehittämisen päätapahtuma Suomessa ja Raumalla. Tuntuu oudolta, kun luin tuon käteeni osuneesta esitteestä. 12 kuukautta olen seurannut Kallen seilailua ja vapautta. 3 kuukauden päästä olisit taas näissä töissä. Sinua lukiessa on itsekin päässyt ainakin hetkeksi vapaaksi ja pois täältä. Hyvää ja turvallista kotimatkaa!

    Markku

    VastaaPoista