Taas heräsin sumusireenin ääneen ennen aikojani. Kurkistin ulos enkä nähnyt sumun häivääkään, toisinkuin yhdeksän kuukautta sitten, kun en nähnyt mitään sumussa. Normaalit aamutoimet ja lähetin vielä ennen lähtöäni blogitekstiä. Kävin maksamassa kolmen päivän oleskelun Póvoa de Varzimissa (45 euroa) ja pesukoneen taksan 2,5 euroa. Halpoja paitoja ei ollut oikeaa kokoa, joten jätin ostamatta liian isoja viiden euron hintaan. Naapuripaattina oli Finngulf 331 ja olo tuntui jotenkin kotimaiselta, vaikka tuon veneen perässä liehuikin Englannin lippu ja se oli tehty Virossa. Vertailin siinä veneiden puomien korkeutta, Immigrantin puomi on todellakin alhaalla, ainakin puoli metriä alempana kuin pienemmässä Finngulfissa.
Póvoa de Varzim 1130 Log 7162 Mh 811,6
Irtautuessani laiturista näin matalan veden aikaan miksi satama-altaassa on vihreät poijut. Heti ajoväylän vieressä on matalaa, joka nyt oli näkyvissä kuivana. Luvassa oli alkuun tuuletonta moottoriajoa vastavirtaan. Minulla ei ole tämän merialueen virtauskuvia, joten tyydyn aikatauluttamaan muun ajankäytön mukaan. Kello 1237 tämän seilauksen yksinpurjehdusten 1000 maila täyttyi. Yhteen mennessä tuuli oli noussut viidestä metristä yhdeksään, aivan ennusteen mukaisesti. Sain päin naamaani sadetta viimeisen tunnin ajan, samalla kun tuuli oli saavuttanut maagisen rantautumisnopeuden 10 m/s. Koko kuuden tunnin ajan olin miettinyt rantautumista virtaavassa Lima-joessa ja varsinkin sivuvirtauksen huomioimista. Toivoin hartaasti, että marinero olisi vielä töissä ja tulisi hätiin laiturille. Viimeksi onnistuin vasta kolmannella yrittämällä ajamaan veneen paarpuurin kyljen riittävän lähelle laituria, jotta sain köydet auttajille. Tätä operaatiota vaikeuttaa hallintalaitteiden sijainti styyrpuurin puolella. Epätoivon tunne tuli, kun marinero ei vastannut kutsuuni ja keskelle laituria oli paikotettu kaksirunkovene siten, että jouduin koukkaamaan sen eteen. No virtausta oli, muttei kovin paljon tuota varoitettua sivuvirtausta. Ajoin laiturin viereen, seisautin veneen kevyellä pakilla, varmistin, ettei vaihde jäänyt päälle ja tein kuolemanhypyn laiturille molemmat köydet sidottuna toisiinsa. En jäänyt mantookivaijeriin kiinni, tulin jaloilleni laiturille ja sain peräköyden lenkitettyä pollarin taakse. Sivuvirtaus vei keulaa ulos ja joen virta kiihdytti liikettä. Valtavalla sisulla sain sen verran venettä taksin, että sain tämänkin köyden pollarin taakse ja saatoin jo huokaista ensimmäisen kerran. Vielä hetki taistelua virtaavaa juoksua vastaan ja Immigrant oli virran suuntaisesti laiturin vieressä.
Vianna do Castelo 1720 log 7184, 22M Mh 817,5 (5,9 / 5,9 )
Soitin Nealle tulleeni taas onnellisesti satamaan. Hän toivotti hyvää Vappua. Ihmettelin onko tänään Vapunaatto? Jo on aikoihin eletty kun entinen juhlahermoKalle, jolle Vappu on aina ollut juhlista jaloin (Kalliohovin Mr.Vappu vm.1979), on unohtanut tuonkin juhlan. Unohdinhan penkkiurheilijana olympialaisetkin. No minulle kaikki päivät ovat nyt vuorotteluvapaalla yhtä juhlaa. Tosin ymmärrän osin niitä eläkeläisiä, joille viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä.
Lähdin Vianna do Casteloon hakemaan hukattua Vappua. Viimeksi täällä ollessani hain satunnasiena matkailijana manzañillan salaisuutta. Täällä juhlitaan toukokuun ensimmäistä päivää. Ihmettelin väen vähyyttä kun seurasin orkesterin soitantaa täydellä teholla pääaukiolla keskellä vanhaa kaupunkia. Syötyäni läheisessä ravintolassa ja palattuani aukiolle, jolla oli edelleenkin minun lisäksi vain kourallinen kuulijoita, ymmärsin, että kyseessä olikin vasta äänitason hakua. Tuuli viuhui kylmästi eikä kaupungilla ollut juuri ketään. Veneelle päästyäni ja tehtyäni kuvia ymmärsin kahdeltatoista musiikin käynnistyvän. Vielä 0430 heräsin basson jumputukseen. Jos en saanut nukuttua runsaan kilometrin päässä aukiolta, niin taisivat kaikki kaupunkilaiset olla juhlassa mukana. En jaksanut lähteä tarkastamaan tätä asiaa, vaan käänsin kylkeä ja yritin nukkua.
Jk. Veijokin on palannut Amerikasta mantereenpoikkiajolta. Onnea 60-vuotiaalle!
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti