lauantai 15. toukokuuta 2010

TORRE DE HERCULES

13helatorstai 05 2010 Hercules majakka

A Coruñassa viimeksi menomatkalla käydessäni Makan ja Karin kanssa emme noteeranneet Hercules tornia maailmanperintökohteena. Se oli hyväksytty listalle 27. kesäkuuta 2009, eli oli vajaan kuukauden ikäinen kohde, kun kävimme museoratikalla siellä main. Nyt varasin aamupäivän aikaa tutustua tähän uuteen maailmanperintökohteeseen. Matkaa marinasta oli 2,2 km ja se oli hyvää verryttelyä ennen kuin kiipesi 59 metriä korkean majakan 234 askelmaa. Torni on rakennettu 60 metriä korkealla mäellä. Majakan valo näkyy 24 mailin päähän.

Seuraavaksi Nean tekstiä:

Herkuleksen torni



Herkuleksen torni on toiminut majakkana ja maamerkkinä La Coruñan sataman suulla ajanlaskumme alusta, siitä saakka kun roomalaiset rakensivat paikalle majakan, jota kutsuttiin Farum Brigantiumiksi (farum= majakka, paikalla sijainnut kaupunki oli Rooman valtakunnan aikana nimeltään Brigantia). La Coruñan kaupungin perustamisen jälkeen Brigantia jäi vähitellen pois majakan nimestä ja sitä ruvettiin kutsumaan Faroksi (majakka), Casteloksi (linna) ja Castelo Velloksi (vanha linna).



Majakan historiasta on kaksi erilaista kertomusta (mahdollisesti useampiakin): ensimmäisen mukaan kastilialainen kuningas Alfonso X kirjoitti 1200-luvun lopulla ”Cronica Generalin”, jossa hän käytti kreikkalaista myyttiä luodakseen Brigantian tornille mielenkiintoisen tarinan. Sen mukaan kreikkalainen sankari Herkules taisteli kolme päivää Gerion-nimistä troijalaista jättiläistä vastaan, jonka hän tietysti lopulta voitti. Juhlistaakseen voittoaan Herkules rakensi tornin ja hautasi jättiläisen pään tornin alle. Hän kutsui ihmisiä Galatiasta asumaan perustamaansa kaupunkiin. Galatialaisten uudisasukkaiden mukaan seutua ruvettiin kutsumaan Galiciaksi. Tarina kulki kansanperinteenä 1800-1900-luvulle, kunnes majakka nimettiin Herkuleksen torniksi.



Toinen versio löytyy Irlannin kelttiläisestä kansantarustosta: sen mukaan tornin rakensi Brigantian kuningas Breoghain, joka löysi Irlannin tähystäessään tornin huipulta pohjoiseen. Tämän tarinan mukaan majakan alle haudattu pääkallo on Breoghainin – kelttiläiseen perinteeseen kuului haudata pääkalloja rakennusten alle suojelemaan asukkaita vihollisten hyökkäyksiltä.



Torni on rakennettu 60 metriä korkealle kalliolle ja itse tornin korkeus on 59 metriä. Torni koostuu kolmesta ylöspäin pienenevästä kerroksesta, joista ensimmäinen on Rooman valtakunnan aikainen majakkarakennelma. Maailmanperintökohteeseen kuuluvat majakan lisäksi veistospuisto, Monte dos Bicosin rautakautiset kalliokaiverrukset ja muslimihautausmaa.



Herkuleksen torni restauroitiin 1788-1791, säilyttäen alkuperäisen roomalaisen monumentin ydin ja modernisoiden sen navigoinnillinen toiminnallisuus. Majakan julkisivu vuorattiin uusklassisen tyylin mukaiseksi ja suunnittelusta vastasi Eustaquio Giannini. Giannini lisäsi tornin huipulle uuden kerroksen ja hävitti vanhan puolipallon muotoisen kattorakenteen. Majakan huipulle rakennettiin kaksikerroksinen kahdeksankulmion muotoinen huone, jonne majakan lyhty sijoitettiin.



Tornin sisärakenne säilyi muuten ennallaan, mutta tornin sisälle rakennettiin portaat – aiemmin portaat olivat kulkeneet rakennuksen ulkopuolella.



Vanhojen ulkoportaiden sijaan tornia kiertävät nykyisessä julkisivussa vinottain ylöspäin nousevat raidat. Nykyään torni on lähes samassa ulkoasussa kuin 1700-lopun korjaustöiden jälkeen. Majakan Rooman valtakunnan aikaiset perustukset löydettiin 1990-luvulla tehdyissä kaivauksissa.



Torni on hyväksytty maailmanperintölistalle maailman ainoana majakkana, joka on toiminut 2000 vuotta.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti