lauantai 3. heinäkuuta 2010

VASTAVIRTAAN

02pe 07 2010 Melkein täydellinen vastavirta.

Nean tultua leipäkaupasta menimme suihkuun ja nautimme aamupalan sitloorassa. Naapuriksemme tuli eilen illalla islantilainen vene. Islanninkaan lippua ei noussut aamulla tankoon.



St. Helier, Jersey 0854 Log 8378 Mh 1006,8

Altaan kynnyksen päällä oli vettä 4,2 metriä, joten saatoimme ajaa suoraan ulos altaasta. Liikennekeskuksessa paloivat kaikki kolme punaista valoa, mutta olin ajamassa aallonmurtajasta ulos niistä huolimatta. Mies huusi megafonilla, että valoja pitää seurata ja käski kääntymään takaisin. Miksi menin vasten punaisia? Imrayn Purjehtijan raamatussa luki, että valoista välittämättä pienveneellä voi edetä varovaisuutta noudattaen. Odotimme hetken, kun St Malon lautta ajoi ulos ja pääsimme sitten lähtemään. Nostimme ison ylös 0916 ja jatkoimme moottoriajoa ohi Corbieren majakan.



Näkyvyys heikkeni niin paljon sumun takia, että käynnistimme tutkan. Mitään havaintoja emme tehneet. Sumun hälvetessä näin Sarkin ja Guernseyn hetkellisesti. Saimme aamupäivän aikana jonkinmoista kyytiä virran avustamana. Parhaimmillaan menimme klo 1130 aikaan (SOG) 8,3kn. Tällöin nopeuden keskiarvo oli 6,4 kn ja se nousi tunnin päästä 6,86 solmuun. 1240 tuuli oli vakiintunut viiteen metriin, avasimme rullukan ja siirryimme purjehtimaan, SOG laski 7,1 solmuun. Runsaan tunnin kuluttua tuuli laski taas 3,5 metriin, käynnistimme koneen ja rullasimme etupurjeen sisään. Race of Alderneyssä (Alderneyn saaren ja Normandian nokan välissä) alkoi tuskien taival. Jouduimme nostamaan kierroksia aina 2400 ja siitä huolimatta kuudelta nopeutemme pohjan suhteen putosi yhteen solmuun, boatspeed oli komeat 6,8 kn. Vastavirta oli pahimmillaan viisi solmua ja katsoimme kolme tuntia samaa Gros du Razin majakkaa.



Majakan sijainnin muutosta ei meinannut huomata muusta kuin taustan vaihtumisesta ja sekin vaihtui äärettömän hitaasti. Kesken tämän vastavirtataistelun jouduimme sammuttamaan moottorin vastataksemme taas Jobourg trafficin sijaintikyselyyn.



Jouduimme lisäämään polttoainetta ajotuntien yhä lisääntyessä tilanteen näyttäessä huolestuttavalta. Luimme jo virtauskuviot uudelleen ja totesimme virran hellittävän viimeistään kahdeksan maissa. Niemennokassa meri kuohasi, muttei nostanut korkeaa aallokkoa tyynen tuulen vuoksi.



1930 saimme vihdoin kirjoittaa tuntietenemäksi jopa 3 mailia ja nopeus pohjan suhteen nousi 5,1 solmuun. Olimme päässeet pahimman yli ja matka Cherbourgiin alkoi lyhetä. Valtavan kokoinen rahtialus (pituus 0,188 mpk ja leveys 150 ft) ajoi ulkona kohti Hampuria. Matkustajalaiva tuli vastaamme linnoituksen kulmalla auringonlaskun aikaan. Otimme ison alas ja ajoimme sisemmän aallonmurtajan sisäpuolelle.

Cherbourg (2130) 2230 Log 8441, 63M Mh 1018,5 (11,7 / 12,5)

Ajoimme kylkikiinnitykseen pitkään sisälaituriin lähelle satamakonttoria. Teimme pakolliset ulkotyöt ja menimme sisälle henkisesti latistuneina. Emme saaneet nettiyhteyttä, joten pelasin muutaman pasianssin ja painuimme nukkumaan.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti