Herätys 0830 ja marineclubille suihkuun. Ehdimme suihkuun juuri, kun saniteettitilat olivat sulkeutumassa siivousta varten – merkillinen aika siivota suihkuja, aamulla 09-10 eli juuri silloin, kun suurin osa veneilijöistä menisi suihkuun. No, ehdimme livahtaa pesulle juuri sopivasti. Naistenkin vessan peilit oli selvästi asentanut hollantilainen mieshenkilö, koska Nea ja Tuuli näkivät peileistä vain päälakensa (hollantilaisten keskipituus on selvästi suomalaisten vastaavaa suurempi, onhan täällä suotuisa kasvualusta).
Vihdoin aurinko paistoi lämpimästi eikä pahemmin tuullutkaan, kun viime päivät (eli koko Tuulin visiitin) oli ollut aika koleaa ja tuulista. Söimme aamupalan sitloorassa ja sitten olikin aika saatella Tuuli Texelin lauttaterminaalin edessä sijaitsevalle bussipysäkille, kun emme saaneet houkuteltua häntä jäämään seilaamaan kanssamme eteenpäin. Bussi tuli välittömästi ja Tuuli lähti kohti Amsterdamia, ensin tapaamaan Pierke-serkkua ja sitten kotimatkalle. Kuten päivän aikana saatoimme todeta, hän taisi pakata tuulen mukaansa, kun kassissa oli ylimääräistä tilaa.
Me palasimme veneelle ja rupesimme saman tien tekemään lähtöä.
Den Helder 1120 Log 8879 Mh 1078,2
Kohtasimme voimakkaan vastavirran lähtiessämme ulos länteen Den Helderistä. Se kasvoi kaupungin ja Texelin saaren välissä kolmeen solmuun. Nostimme ison ja avasimme rullukan heti satama-altaasta päästyämme, mutta koska sekä tuuli että virta olivat tässä kohdassa meitä vastaan, nostimme niiden seuraksi merkkikolmion ja avustimme menoa moottorilla. Hetken kuluttua rullukka oli otettava sisään.
Kahden ja puolen tunnin päästä lähdöstä olimme edenneet 13 M, matkaa oli vielä 84,0 M ja ETA 0256, SOG oli 5,6 kn.
Avasimme rullukan 1420 (Log 8893) ja siirryimme purjehtimaan sivumyötäiseen tuuleen. Virta auttoi meitä ja saimme SOGksi 5,5 kn. Viideltä viritimme puomin ja siirryimme harakalle.
Seilaustamme häiritsivät Naton hävittäjäkoneet, joilla oli maalitaulu Vlielandin eteläkärjessä 10 mailin päässä reitiltämme. Kaksi konetta lensi kymmeniä kertoja maalialueelle, ampuivat ja kaarsivat ylitsemme. Ihmettelimme tätä maalialueen sijaintia, kun käsittääksemme se sijaitsi Waddenzeen maailmanperintöalueella. Alue on yksi tärkeimmistä muuttolintujen levähdysalueista, jonka läpi menee vuodessa 12miljoonaa lintua ja jolla on yhtääaikaa 6,1 milj. yksilöä.
Tuuli tyyntyi ennusteen mukaisesti iltapäivällä ja jouduimme klo 1605 turvautumaan Volvoon (log 8903). Jätimme vielä ison pariksi tunniksi ylös ja nostimme kolmion kärki alaspäin moottoriajon merkiksi.
Nea paistoi uunissa leivät, jotka nautimme vihanneskuppikeiton kera.
Kaksi pyöriäistä ui laiskasti samaan suuntaan kanssamme.
Jatkoimme ajoa moottorilla, kun vähäinen tuuli kaiken lisäksi kääntyi suoraan vastaiseksi.
Aloitimme yhdeksältä nukkumavuorot. Kippari otti ensimmäisen huilivuoron.
2238 saksalainen purjevene tuli suoraan vastaan tervehdysetäisyydeltä. Mustalintuja lensi illan myötä suurina parvina vastaan suuntana lounas. Meri oli KERRANKIN tasaisen aalloton (yleensä se on tuulettomallakin kelillä epämääräisen vellova, joka tarkoittaa tavattoman herkällä Immigrantilla herpaamatonta ohjausta ja jatkuvaa korjausliikettä), vastatuulta 3-4 m/s. 2330 länsitaivas oli vielä vaalea, puolikuu antoi loistoa sen verran, että komea planktoni näkyi hienosti. Se oli hauska näky myös vessanpöntössä.
Nean vuorolla puoli kahteentoista saakka oli pohjoistikkuja antamassa suuntaa ja ajo oli helppoa.
20ti 07 2010 Merikoira osana maailmanperintöä
Kahden jälkeen saavuimme kalastusalueelle (5-10 m syvyiselle vesikaistaleelle, jossa kala ilmeisesti liikkuu ja käy pyydykseen) ja ympärillämme oli toistakymmentä pyyntialusta, joiden valoja oli seurattava tarkkaan. Kalastusalusten lisäksi edessämme ajoi väärin valaistu hollantilainen purjevene. Näkyvyys oli kerrankin hyvä, mutta sekavia valoja seuratessa vahtivuorossa ei ainakaan päässyt nukahtamaan. Puoli neljän aikoihin koillistaivas rupesi taas vaalenemaan ja neljän jälkeen alkoivat alukset ja valottomatkin merkit hahmottua. Tässä vaiheessa Nealle vihdoin valkeni, mikä jättimäiseltä kalanviljelylaitokselta vaikuttanut outo valonlähde oli – se todellakin oli Borkumin kaupungissa sijaitseva majakka (valon säde 24 M) ja sen juurella olevat kerrostalot, jotka nekin näkyivät todella kauas.
Matkamme meni niin joutuisasti, että jouduimme jarruttelemaan, jottemme saavu Borkumin satamaan pimeään aikaan. Kipparin nukkuessa ja sataman lähestyessä Nea ajoi jopa pienen lisälenkin, kun moottorin kierrosten pudottaminen ei tuntunut tarpeeksi hidastavan menoa. Kierrokset pudotettiin 1200:een ja siitä huolimatta Ems-joki uitti meitä viiden solmun nopeudella ylöspäin. Kalle näki hylkeen (seehunden) Borkumin edustalla. Myöhemmin näimme taulun, jossa kerrottiin merihylkeiden muodostavan osan Maailmanperintöaluetta Borkumissa. Waddenzee Hollannissa ja tämä Vassermeer Saksassa ovat samaa maailmanperintökohdetta.
Ajoimme matalaan suistomaahan vievää väylää pitkin Borkumin Jachthaveniin. Epämääräisen näköiset ruostuneet terästolpat (yksi koristeltuna Saksan lipulla) saivat kipparin ajamaan kieli keskellä suuta. Vähimmillään sataman suulla kaiku näytti 4,2 metriä. Merikortti näytti tähän kohtaa 1,6 m, joka kieltämättä sekin hieman epäilytti. Emme olleet mitenkään tähdänneet saapuvamme satamaan yläveden aikaan, sillä Reedsin almanakka kertoi satamaan pääsevän ympäri vuorokauden. Myöhemmin päivällä tuli todettua, että onneksi satuimme saapumaan lähellä ylävettä.
Löysimme sormipaikan epämääräisestä laiturista, jolle astuminen arvelutti.
Borkum, GER 0610 Log 8974 95M Mh 1095,3 (17,1 / 18,8)
Söimme aamupuurot ja menimme ennen seitsemää nukkumaan. Heräsimme siihen, että joku liikkui sitloorassamme yhdeltätoista. Isokokoinen hollantilaismies oli käynyt sammuttamassa plotterimme, joka ilmoitti saapumisesta satamaan. Emme kumpikaan heränneet siihen hälyääneen. Mies naureskeli, että nukuittepa sikeästi.
Kahdeltatoista nousimme ylös pöpperöisinä. Kalle kävi suorittamassa satamamaksun 15,40 € ja kaksi suihkua á 2€.
Nea lueskeli helteisessä sitloorassa, kun kävin linturetkellä. Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana kaivoin kaukoputkeni esiin. Aamulla näkemälläni lietteiköllä oli satoja kuoveja ja meriharakoita. Lisäksi lokkeja, tiiroja, joitakin yksittäisiä kahlaajia, kottaraisia, mustavariksia ja västäräkkejä. Vesilinnut olivat niin kaukana, ettei niistä ottanut selvää. Hellettä kuvasi hyvin se, että meriharakatkin hakeutuivat pieniin lammikoihin vilvoittelemaan.
Ajoimme linja-autolla Borkumin keskustaan, jonne oli matkaa seitsemän kilometriä. Harhailimme aikamme siellä ja totesimme sen olevan täysin tylsä. Onneksi löysimme rannalle ja näimme hienot uimakopit, joita kaksi rantaa oli täynnä. Kävelyraitilla oli maailmanperintötaulu, jossa kerrottiin ulompana näkyvän luodon hylkeineen kuuluvan tähän alueeseen. Siellähän niitä hylkeitä makoili. Tyytyväisinä palasimme veneelle hirvittävän ränsistyneeseen satamaan. Oli hyvä, että kävimme rannalla, muuten Borkumista olisi jäänyt varsin ikävä kuva.
Illalla menimme suihkuihin, mutta suihkupolettien saannissa oli suuria vaikeuksia. Kalle meni ravintolan baaritiskille ja pyysi kahta kolikkoa kuittejaan vastaan. Tyttö ei antanut niitä, vaan patisti menemään uudelleen satamatoimistoon. Satamatoimiston ikkunassa luki, että kolikon saa ravintolasta. Olimme pinteessä, vasta kun kippari alkoi hermostua ja paksensi ääntään tarvittavat kolikon heltisivät purnauksen kera. Soitimme Margaretalle nimipäiväonnittelut. Menimme aikaisin nukkumaan aamulähtöä silmällä pitäen.
Naisten viikolla riittää nimipäiväsankareita: Onnea Saara!
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti