lauantai 24. heinäkuuta 2010

VEROVAPAA LINTUPARATIISI

22to 07 2010 Upea lintupäivä Helgolandissa

Helikopteri häiritsi sataman rauhaa puolelta öin ja uudelleen aamulla kuudelta, tähän Kallekin heräsi, mutta jatkoi uniaan ja nukkui kellon ympäri. Nautimme aamupalan yhdeksältä. Viereisen veneen komentaja ilmoitti meille, että sisältä on vene lähdössä ja meidän pitää irtautua. Teimme työtä tiukan käskyn mukaisesti. Tosin lähtijä, toinen vene laiturista päin, pääsi livahtamaan pois muiden joutumatta liikahtamaan minnekään moottorivoimin. Lähtevän aluksen kipparin vaimo ja kolme tytärtä kiljuivat siihen malliin, että ympärillä kaikki olivat jo kaasukahvoissa kiinni. Vain me teimme kierroksen altaassa, kun komentaja oli häätänyt meidät liikkeelle. Seuraava siirto on kuulemma kahdeltatoista ja sitä seuraava puoli neljältä, jolloin komentaja itse oli lähdössä. Ilmankos nämä ihmiset istuvat koko päivän veneissään (käytyään verovapailla ostoksilla).

Lähdimme kirjautumaan satamaan ja kävelimme toiselle puollelle täyttä satama-allasta toimistorakennukseen. Ihan heti emme kyllä löytäneet oikeaa rakennusta. Satamakapteenin toimisto oli kuin kutsuntavirasto ja asiakkaan käsittely oli saksalaisen jäykkää. Maksoimme kahden päivän maksun (26 €) ja turistiveron kaikkiaan 31 €, visakortti ei käynyt täälläkään, vaan piti löytyä käteistä. Rannalla olevassa taulussa varoitettiin, että jos kieltäytyy maksamasta turistiveroa, sakko on 2664,50 €. Saksassa näyttää kaikesta saavan kovat sakot.

Seuraava koppalakki istui erään rakennuksen kellariin johtavan luiskan alapäässä, maksoimme hänelle kahdesta suihkusta viisi euroa, wc erikseen olisi maksanut 50 centtiä. Suihkutila oli tiukan sotilaallinen valkoisine kaakeleineen.

Viereemme tuli pieni vene ja ilmoitimme sen kipparille, että tunnin päästä olisi lähdössä vene rivistämme. Kahdeltatoista käynnistyivät useamman veneen moottorit ja siirtorumba alkoi, komentajakapteenikin oli päättänyt lähteä Cuxhaveniin, vaikka saikin voimakkaan vastavirran koko matkaksi ja varsinkin Elben suulla. Kolme venettä lähti ja jouduimme kaksimastoisen saksalaisveneen viereen, jolla ei ollut ainoatakaan leparia meidän puolellamme. Olivat kuitenkin tavattoman tiukkoina meidän suojiemme paikkojen suhteen. Vasta kun siirsimme toisen ”pojistakin” (pallolepari) veneiden väliin tyydytti tilanne herraa. Jälkeenpäin tämä herra oli varsin ystävällinen, mutta ehkäpä ensikontakti ulkomaalaisten kanssa jännitti?



Lähdimme ennen yhtä tutustumaan verovapaan Helgolandin antimiin ja entiseen kalastajakylään, nykyiseen turistirysään. Teimme alkuun vertailukierroksen, josta myyjät selvästikin olivat pahoillaan. Kadut olivat täynnä viinaturisteja, joita useat laivat toivat rantaan. Kävimme luontokeskuksessa ja siinä vaiheessa vahvistui kuva Helgolandista lintuparatiisina, tämä on samankaltainen saari kuin Gotlannin vierustalla oleva Stora Karlsö, jonka jyrkillä rinteillä linnut pesivät. Söimme voimakkaan makuisen tomaattikeiton, jossa oli kaksi paistettua fetajuuston palaa sattumana. Nea löysi – kaupasta, ei keitosta – valkoisen fleecen ja pienen salmiakkipurkin. Löysimme kovalla etsimisellä ruokakaupan ja täydensimme varastoja. Vielä kovemmalla etsimisellä löysimme jopa pankkiautomaatin! Kävin ostamassa neljä litran rommipulloa hintaan 24 euroa. Törsäsin siinä 8,50 euroa Lamb´s Navy Rum pulloon. Olutvarantokin sai täydennystä tyhjyyteensä.



Neljältä lähdimme luontokierrokselle pienen opaslehtisen mukaan. Kierros ei toki ollut mitenkään aikaan sidottu, mutta seurasimme siis lehtisen viitoittamaa reittiä. Kuljimme reittiä vastakarvaan ja jouduimme heti kiipeämään kuusikymmenmetrisen saaren laelle. Tuulta oli turhan paljon, jotta kävely olisi ollut miellyttävää. Saarta dominoiva majakka oli jonkin verran samanlainen kuin kotoisa Kylmäpihlajamme –tässä oli vaan enemmän kaikenlaisia antenneja ja muita härveleitä.



Punainen kalkkikivijyrkänne oli komeaa katsottavaa jo sinänsä ja varsinkin, kun se alkoi pikkuhiljaa paljastaa koko sillä pesivän linnustonsa.



Pääosa etelänkiisloista oli jo lentänyt alas jyrkänteen pesiltään, mutta niitäkin oli mukavan paljon. Mitä pidemmälle etenimme, sitä komeammaksi muuttuivat näkymät ja sitä lähemmäksi pääsimme suulia ja pikkukajavia kulkiessamme aidatulla jalkakäytävällä. Emme tiettävästi nähneet paikallista harvinaisuutta myrskylintua. Olisi pitänyt olla kaukoputki mukana.



Suulat ovat valtaamassa pesämäkoloja. Ne vievät paikkoja pikkukajavilta ja etelänkiisloilta.



Tuulta oli niin paljon ja se oli niin kylmää, että retki väkisinkin lyheni siitä minkä ajan Kalle olisi laella viihtynyt.



Aina vaan lähemmäksi suulia pääsimme ja kuvattavat tulivat tuttavallisen lähelle, neljän metrin päähän, häiriintymättä ohikulkevista ja kuvaavista ihmisistä.



Näin väärin päin reittiä kiertäen lintuharrastajalle kliimaksi voimistuu kohti Lange Annaa.



Punaisen kalkkikivipatsaan (Lange Anna) päässä oli toistasataa suulaa, pikkukajavaa ja etelänkiislaa. Laki oli täysin valkoinen linnuista ja niiden jätteistä.



Helgolandin naapurisaarelle (Düne) ei pääse omalla veneellä. Sinne tehdään joukkokuljetuksia erikokoisilla veneillä. Se jäi vielä kokematta.

Palattuamme veneelle tein pitkästä aikaa saapumisrommitotin. Harmittelimme kun emme olleet maasähkön päässä, emmekä voineet katsoa noita useita lintukuvia. Havahduimme jonkun tulevan kovaa vauhtia vierellemme – ei vaan suoraan kohti peräkulmaamme. Ryntäsimme ulos ja saimme työnnettyä raskaan teräspurren ankkuripelin pois veneemme peräpulpetista ja kyljestä. Tulijat eivät huomanneet alkuunkaan minkä vaaratilanteen olivat järjestäneet. Onneksi tämä vene siirtyi muualle ja haki paikkaansa ainakin kahdesti. Ei ollut kovin tervetullut naapuriksi kenellekään, mutta onneksi löytyi toinen teräsvene, joka ei varmaankaan lytistynyt tulijan tonneista.

Seitsemän maissa tuli satamakapteeni ilmoittamaan, että viereemme tulee vene. Yritimme kysyä olisiko meidän syytä siirtyä uloimmaksi, kuin olimme lähdössä aamulla puoli kuudelta. Saimme tylyn saksalaistyyppisen vastauksen ja jäimme paikoillemme ottaen tulijan avosylin vastaan. Sanoimme sille, että siirtyisimme uloimmaksi veneeksi yhdeksältä. Olimme lukemassa sisällä, kun toinenkin vene oli tulossa rivimme jatkoksi. Näin jo ennen yhdeksää käynnistyi piiripienipyörii-leikki. Kolme venettä teki kierroksen satama-altaassa ja järjestys muuttui, näin pääsimme uloimmaksi veneeksi ja olimme vapaita lähtemään aamulla häiritsemättä ketään. Menimme nukkumaan kymmeneltä.

Tällainen oli Leenan ja Hannelen päivä – onnea Lepe ja Hosuli.
_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti