sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

LA ROCHELLEEN

17to 06 2010 Moottoriajo La Rochelleen

Herätys 0730, aamupalan jälkeen suihkuun ja sitten menin luovuttamaan toimistoon avainkortin. Samalla pyysin poikaa polttoainejakelupisteelle. Hän lupasi tulla kohta. Irtauduimme kylkikiinnityksestä ja ajoimme tankille. Siinä olikin automaatti, joten saimme hoidettua tankkauksen itse. Kippari arvioi tankkiin menevän 48 litraa ja se toteutui litraa vajaana (47 litraa dieseliä 56,57€, 1,20 €/l). Poika tuli juuri kun olimme valmiit, joten ei jäänyt kuin hyvästely.

Port Médoc, Gironde 0954 Log 7937 Mh 947,2

Ajoimme ulos satama-altaasta ylävedellä vielä virtaustaan kääntävään jokeen. Sumu haittasi kuvaamista. Ohitimme Pointe de Graven majakan ensitöiksemme. Tämä paikka oli pitkään toiminut vuorovesitaulukoiden vertailupisteenä (standard port).



Hinaaja lähti eteläistä reittiä pitkin ulos satamasta, me jatkoimme pohjoiseen. Vesi oli ruskean kirjavaa ja hetken kuluttua siihen sekoittui Atlantin sinivihreä puhtaampi merivesi. Nyt oli helppo ajaa reittiä, kun tiesi minne päin se seuraavaksi kääntyy ja voimme ajaa edellisen päivän reittiviivaa pitkin. Mitä nyt rohkenimme käyttää hyväksemme Imrayn kalenterin kertoman kahden poijun väliinjätön. Emme menneet sitä hollantilaisreittiä, vaikka olikin vesi ylimmillään. Kaukana sumussa oli Cordouanin majakka (Le phare de Cordouan). Saas nähdä miten kuvankäsittelyllä pystyn terävöittämään tämän sumuisan kuvan, ajattelin majakkaa kuvatessani.



Nyt jokiajo sujui huomattavasti nopeammin ja olimme 1300 uloimmalla portilla, josta saatoimme kääntyä pohjoiseen, COG 353°, SOG koneella 5,1kn, tuuli (tietenkin) N. Mennessä tämä jokiosuus kesti 4h 20 min, nyt selvisimme 3h 4min. Ei ihme, että tiistaina ajettuamme jo 20 tuntia juuri tämä osuus hyydytti sitä edeltävine odotustunteineen.

Matalapaineet todellakin ovat liikkeellä monella rintamalla ja pilvitaivas oli moninainen, kuin Nean tilkkutyöt. Ensimmäiset sadepisarat tulivat kahden jälkeen, puimme jokapojat päälle, Nea jopa saappaat. Edellisen kerran poistaessani Muston kumisaappaat sain valtaisan suonenvedon, joka vieläkin tuntuu kintereissä. Yritän pärjätä kengillä. 1540 Nea lämmitti kolmannen kattauksen pastasta, saimme sen loppumaan. Kaukaa horisontista tuli harmaapurjeinen alus, joka veti pitkiä linjoja iso ylhäällä. Se ohitti meidät varmaankin yhdeksän solmun nopeudella, mekin menimme myötävirtaan seitsemää solmua. Tämä upea alus innoitti kipparin oikomaan pienen majakan lähivesille. La Rochelleen on kaivettu väylä, joka alavedellä on vain puoli metriä. Olimme liikkeellä tunnin ennen ylävettä. Kaupunki näytti komealta, vaikka käännyimmekin ennen keskustaa Port des Minimesin satamaan. Hetken arvoimme paikkaamme vastaanottolaiturin päässä. Pieni purjevene oli kiinnittynyt ikävästi keskelle vapaata tilaa ja vei kahden veneen paikan. Valitsimme vanhan kolmekymppisen matkaveneen. Kiinnityimme sen kyljelle.

La Rochelle 1935 Log 7994 57M Mh 957,1 9,9 / 9,5

Ranskalaisaluksen kippari puhui kaikki lauseet ensin omalla äidinkielellään ja sitten hyvällä englannilla, kun havaitsi, ettemme ymmärtäneet häntä. Pääsimme kohtalaisen hyvin juttuun. Kalle kävi kysymässä paikkaa ja maksamassa kahden päivän satamamaksun (kaksi päivää 58€). Jouduimme menemään useaan otteeseen (toimisto, sähkö, säätila, sähkö) pienveneen keulasta. Joka kerta sen kippari sanoi, että voitte mennä puisen jollan yli. Millä ihmeellä me siihen vielä olisimme pystyneet. Yritimme siis olla mahdollisimman paljon veneellämme. Jospa huomenna saisimme paikan sormiponttonista, vaikkakin Ranskassa on 54 tuhannen venepaikan vajaus. Port des Minimes yrittää pienentää tätä vajausta. Tämä on Euroopan suurin pienvenesatama, venepaikkoja täällä on 3700 ja lisää jokialuetta on tarkoitus vallataan edelleen 1200 paikan verran. Menimme nukkumaan 2300.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti